Lähde mukaan Lappeenrannan Balettigaalaan la 25.8.2018

Yhdistys järjestää jäsenilleen ja heidän ystävilleen matkan Lappeenrannan Balettigaalaan. Gaala järjestetään jo yhdeksättä kertaa ja siellä on nähty vuosi toisensa jälkeen poikkeuksellisen laadukas ja huolella valittu kansainvälinen ohjelmisto.

Gaalan päävieraaksi saapuu hollantilainen Introdans, joka esittää pohjoismaissa ennennäkemättömän koreografitaituri Jiri Kylianin teoksen Chapeau, joka on omistettu Hollannin kuningattarelle. Lisäksi Introdanselta nähdään kaksi muuta teosta, Hans Van Manenin Black Cake sekä espanjalaisen Cayetano Soton koreografia.

Gaalassa esiintyvät myös Viron Kansallisbaletin solistitanssija Alena Shkatula partnerinaan Brnon baletin ensitanssija Ivan Popov, Korean Universal-baletin tähdet Hyang-Gee Hong ja Konstantin Novoselov, Portugalin Kansallisbaletin tähtitanssijat Filipa de Castro ja Carlos Pinillos sekä Veronan balettikilpailun voittaja.

Suomalaisverta gaalassa edustaa nuori huippulupaus Kira Hilli, joka on kiinnitetty Hollannin kansallisbalettiin.

Gaalan taiteellisena johtajana toimii Juhani Teräsvuori, joka palkittiin Pro Dance Gaalassa 11.3.2018 elämäntyöpalkinnolla.

Matkan hinta on 160 €/henkilö ja hintaan sisältyy:

– Matkat Helsinki-Lappeenranta-Helsinki, Åbergin Linja Oy:n linja-autolla, joka lähtee lauantaina 25.8.2018 klo 8.30 Kiasman edestä.

-Lappeenrannan Kaupunginteatterille saavumme n. klo 12.00, ja siirrymme seuraamaan kansainvälisten taiteilijoiden harjoituksia.

-Pääsylippu Balettigaalaan (hinta 77,50 €), näytös alkaa klo 14.00.

-Näytöksen jälkeen myöhäinen lounas Ravintola Wanhassa Makasiinissa.

-Kotimatkalle lähdemme n. klo 18.30 ja Helsinkiin saavumme n. klo 21.30.

Menomatkalla pysähdymme Kymin Paviljongissa, joka sijaitsee Kymijoen rannalla, valtatie 6:n varrella. Siellä jokainen voi nauttia kahvilan antimista omalla kustannuksellaan.

Olemme varanneet 30 lippua lauantain 25.8. päivänäytökseen.

Saimme lisäaikaa. Ilmoittaudu 31.5. mennessä puhelimitse/tekstiviestillä 0500-508 687/Merja Ruohela tai sähköpostilla merja.ruohela@gmail.com. Toimi nopeasti!

Maksamalla matkan 15.5.2018 mennessä yhdistyksen stipenditilille FI43 4730 4720 0180 36 varmistat pääsylippusi Balettigaalaan ja osallistumisesi matkallemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *