Suomalaisen tanssin ja sen tekijöiden puolestapuhujaa ei ole ollut vuosiin. Rooli istuisi luontevasti esimerkiksi Suomen kansallisbaletin taiteelliselle johtajalle, mutta sitä ei ole ottanut kukaan sitten edellisen suomalaisen johtajan, Jorma Uotisen.
Suomalainen tanssi, koreografia ja tanssiyhteisö tarvitsee kasvot ja keulakuvan, joka edistää sen arvostusta sekä suuren yleisön että taidemaailman keskuudessa. Tämä on perusedellytys, jotta tanssi voi jatkossakin säilyttää paikkansa rakastettuna taidemuotona, saada uusia ystäviä, tukijoita sekä taitavia suomalaisia tanssin ammattilaisia. Viimeksi mainittu edellyttäisi myös klassisen tanssin korkeakoulutusta, jota Suomessa ei ole edelleenkään saatavilla. Tästä syystä liian moni suomalainen tanssijalahjakkuus on päätynyt hakemaan tutkintonsa esimerkiksi eurooppalaisista taideyliopistoista ja valitettavan harvoin he päätyvät enää työskentelemään takaisin kotimaahansa. Suomalaisten tanssijoiden ja varsinkin solistien osuus Suomen kansallisbaletissa onkin ollut viime vuosina vähentymään päin nykyisten tähti- ja solistitanssijoidemme eläköityessä.
Katseet kohdistuvatkin syksyllä valittavaan Suomen kansallisbaletin seuraavaan taiteelliseen johtajaan. Josko nyt saisimme positioon karismaattisen johtajan, joka on valmis pitkäjänteiseen työhön rakentaakseen meille kansainvälisestikin kiinnostavan ryhmän samalla kun kantaa uljaasti suomalaisen tanssin soihtua.
Maija Nikkonen-Hilli
Puheenjohtaja, Pro Dance
(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 3.7.2021)