Sunnuntaina 26.3.2023 Pro Dance -gaalassa Helsingin Aleksanterin teatterissa on jälleen jaettu vuosittaiset stipendit ja elämäntyöpalkinnot tanssin ammattilaisille ja nuorille lahjakkuuksille.
Elämäntyöpalkintoja jaettiin tällä kertaa peräti kolmelle ansioituneelle tanssitaiteilijalle. Pro Dancen palkinnot myönnettiin kansainvälisestikin arvostetulle pedagogille Sorella Englundille sekä Pori Dance Companyn perustajalle Liisa Nojoselle. Lucia Nifontovan nimeä kantavan elämäntyöpalkinnon sai ikonisen uran Suomen kansallisbaletissa tehnyt tanssitaiteilija Ulrika Hallberg.
Pro Dance -stipendejä saivat lisäksi Suomen kansallisbaletin ensitanssija Rebecca King sekä Ruotsin kuninkaallisessa balettikoulussa opiskellut, sittemmin Suomen kansallisbaletin corps de ballet -tanssijaksi siirtynyt Heidi Salminen.
Tanssi on vuonna 2024 ensimmäistä kertaa olympialajina ja stipendillä palkittiin myös Pariisin olympialaisissa Suomea breakingissä edustava Johannes Hattunen.
Nuorten tanssijoiden Pro Dance -stipendit menivät Suomen kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksen ammatillisen koulutuksen Selma Onttoselle sekä freelance-tanssija Aino Louhivaaralle.
Pro Dancen stipendien ohella jaettiin yksityishenkilöiden lahjoittamia nimikkostipendejä. Tanssitaiteilija Marianna Rumjantsevan lahjoittamilla stipendeillä palkittiin Matleena Lundelin ja Elina Hyytinen Helsingin tanssiopistosta sekä Pinja Intke Suomen kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksesta. Lundelin ja Intke valittiin myös Boston Ballet’n taiteellisen johtajan Mikko Nissisen nimikkostipendien saajiksi.
Kuvataiteilija Olli Vasan muistostipendit menivät Suomen kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksesta valmistuvalle opiskelijalle Nooa Kentälle sekä oululaiselle hip hop-tanssijalahjakkuudelle Olli Sukuvaaralle, joka on tullut tunnetuksi myös Talent Suomi -kilpailussa.
Myös toimintansa päättäneen Mariinski-teatterin ystävät ry:n tilalle perustettu Soikoon ry lahjoitti stipendin yhdessä Pro Dancen kanssa, jonka sai Suomen kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksesta valmistuva Arttu Tyni.