Marianna Rumjantsevasta Pro Dancen kunniajäsen

Tanssitaiteilija Marianna Rumjantseva on nimitetty Pro Dancen kunniajäseneksi. Rumjantseva on tehnyt pitkäjänteistä yhteistyötä Pro Dancen kanssa ja lahjoittanut yhdistyksen välityksellä muun muassa nuorille lahjakkuuksille stipendejä vuodesta 2018 alkaen.

Marianna Rumjantsevan elämästä ja urasta ilmestyy syksyllä teos Valokeilassa ja vastatuulessa (Elina Seppälä, SKS kirjat, 2025).

Kuva Susanna Reitamo, Pro Dance -gaala 2023.

Pro Dancen hallitus vuodelle 2025 ja syksyn ohjelmistoa

Pro Dancen vuosikokous järjestettiin sunnuntaina 13.4. klo 17 Helsingin tanssikeskuksen tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin vuosikokouksen sääntömääräiset asiat sekä valittiin uusi puheenjohtaja ja hallitus.

Puheenjohtajaksi valittiin Maija Nikkonen-Hilli, joka aloittaa 8. puheenjohtajakautensa. Hallituksen varsinaisina jäseninä jatkavat Tiina Myllymäki, Laura Vilhonen, Jari Harmoinen, Tytti Hirvonen, Reija Kyläkallio ja Linda Haakana. Varajäseniksi valittiin edellisen vuoden tapaan Nikolas Koskivirta ja Liisa Palin. Toiminnantarkastajiksi valittiin Riikka Holma ja Kirsi Larjamo sekä varatoiminnantarkastajiksi Markku Jokela ja Kirsi Karpio.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Tiina Myllymäki. Jari Harmoinen vastaa jäsenrekisterin ylläpidosta ja yhdistyksen sihteereinä toimivat Linda Haakana ja Tytti Hirvonen. Rahastonhoitajana jatkaa Reija Kyläkallio.

Tulevan syksyn ohjelmistossa on muun muassa luento- ja keskustelutilaisuus tanssijoiden kehonhuoltoon, ravitsemukseen ja psyykkiseen valmennukseen liittyen. Lisäksi luvassa on muita mielenkiintoisia tilaisuuksia ja taiteilijatapaamisia. Lähetämme lisätietoa ohjelmistosta ja tarkemmista ajankohdista kesälomien jälkeen.

Vuoden 2025 stipendit ja elämäntyöpalkinnot on jaettu

Viime sunnuntaina 9.2.2025 Aleksanterin teatterissa tanssittiin Pro Dance -gaala. Gaalan upea ohjelma oli monipuolinen läpileikkaus tanssiin. Ohjelmassa nähtiin muun muassa Birgitta Starastin pyörätuolissa tulkitsema Ten cuidao Mayte Martinin musiikkiin, Kenneth Kvarströmin klassikkokoreografia Carmen?! Ballet Finlandin Vilhelm Bjerserin, Eero Vesterisen ja Eemu Äikiön esittämänä. Toisella puoliajalla nähtiin Katja Lundénin Tango de la vía lactea – Linnunradan tango, jonka musiikin esittivät näyttämöllä upeaääninen Janne Marja-aho Mikko Heleniuksen säestämänä. Ilta päättyi 1900-luvulla vaikuttaneen suomalaiskoreografi Elsa Sylvesterssonin versioon Romeon ja Julian pas de deux’sta, jonka tulkitsivat koskettavasti Suomen kansallisbaletin Anni Martinsén ja Aapo Kokkonen. Voit katsoa koko illan ohjelman täältä

Illan kuluessa jaettiin perinteiset Pro Dancen sekä yksityishenkilöiden lahjoittamat stipendit.

Tanssitaiteilija Marianna Rumjantsevan lahjoittamat nuorten tanssijoiden stipendit saivat Helsingin tanssiopiston erikoiskoulutusluokkien opiskelijat Hilda Andersson ja Ursula Weckman.

Boston Ballet’n taiteellinen johtaja Mikko Nissinen lahjoitti kahdelle nuorelle suomalaistanssijalle opintostipendit Boston Ballet Schoolin maineikkaalle kesäkurssille nyt jo neljättä kertaa. Nissisen valtuuttamana Pro Dancen nimeämä raati valitsi stipendiaateiksi vuonna 2025 Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen ammatillisen koulutuksen opiskelijat Pinja Elosen sekä Aida Ahokannon, joille myönnettiin myös Pro Dancen lahjoittamat matkastipendit.

Olli Vasan muistostipendin sai Suomen kansallisbaletin ensitanssija Jun Xia. Vasa oli pitkäaikainen Pro Dancen aktiivinen jäsen, jonka testamenttilahjoitus mahdollistaa vuosittain hänen nimeään kantavan palkinnon jakamisen.

Pro Dancen nuorten tanssijoiden stipendit myönnettiin Suomen kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitoksen ammatillisen koulutuksen opiskelija Hertta Hannukselalle sekä Suomen kansallisbaletin nuorisoryhmän tanssija Anni Martinsénille.

Lisäksi Pro Dance -stipendit saivat flamencotanssija Katja Lundén, filosofian tohtori, tanssin tutkija ja kirjailija Riikka Korppi-Tommola sekä Suomen kansallisbaletin ensitanssija Edita Raušerová.

Vuoden 2025 elämäntyöpalkinnon sai tanssitaiteilija Tarja Ranta. Ranta on saanut koulutuksensa Suomen kansallisoopperan balettikoulussa. Hän toimi Suomen kansallisbaletin tanssijana vuodesta 1965 ja solistitanssijana vuodesta 1971 sekä vieraili solistina myös Saksassa. Tanssijan uransa jälkeen hän opiskeli balettipedagogiksi Suomessa ja Saksassa, ja toimi pedagogina muun muassa Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Myöhemmin hän siirtyi lähes 15 vuodeksi Suomen kansallisbaletin harjoittajaksi. Ranta on toiminut lisäksi useiden balettikilpailujen tuomarina Suomessa ja pohjoismaissa sekä valtion tanssitaidetoimikunnan jäsenenä.

Pro Dance -gaala / Ohjelma 9.2.2025

Gaalan juontavat Tiina Myllymäki ja Marco Bjurström

Porojen tanssi
MUSIIKKI: Patrick Doyle: Willoughby
Koreografi ja harjoittaja: Kati Nyyssönen
Tanssijat: Espoon tanssiopisto B2EK – Sienna Böhling, Vilja Kukila, Emmi Katavisto, Ada Forsén, Eevi Saarinen, Noomi Jouttelus, Aada Kuusisto, Eleni Peterson, Milla Jauhonen, Severi Saarimaa, Martta Moisio, Anna Heiskanen ja Hilla Hanhirova

Pro Dancen puheenjohtajan tervehdys
Maija Nikkonen-Hilli

Pas de Deux baletista Cavalry Halt
Musiikki: Johann Armsheimer
Koreografi: Marius Petipa
Tanssijat: Suvi Honkanen ja Vilhelm Bjersér

Ten cuidao
Musiikki: Mayte Martin
Koreografia ja harjoittaja: Mikko Ahti
Tanssija: Birgitta Starast

Juoksujalkaa vastavirtaan
Musiikki: Radiohead, PJ
Koreografia ja harjoittaja: Sarlotta Kalliosalo yhdessä ryhmän kanssa
Tanssijat: Helsingin tanssiopisto, miesten nykytanssiryhmä: Antti Berg, Jaakko Eloranta, Mattias Erkkilä, Ville Haikola, Sampo Harju, Mikko Hassinen, Valtteri Heinonen, Kalle Kallio, Heikki Mahlamäki, Aap Merisalu, Mikko Pöllä, Michael Sagulin, Antti Salmivaara, Tuukka Toivanen, Veli-Matti Tolppi ja Kustaa Vuori

Variaatio baletista Le Corsaire
Musiikki: Petr Oldenburgskij
Koreografia: Marius Petipa
Harjoittaja: Sergei Popov
Tanssija: Matias Sironen, Suomen kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitos

Ote teoksesta Carmen?!
Musiikki: Bizet-Shchedrin
Koreografia ja harjoittaja: Kenneth Kvarnström
Tanssijat: Vilhelm Bjerser, Eero Vesterinen ja Eemu Äikiö

Variaatio baletista Giselle
Musiikki: Adolf Adam
Koreografia: Marius Petipa
Harjoittaja: Sergei Popov
Tanssija: Eino Mäkinen, Suomen kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitos

Time zone
Musiikki: Martin Phipps, Hans Zimmer, Max Richter
Koreografia ja harjoittajat: Leena Koskiahde ja Marina Tirkkonen
Tanssijat: Vantaan tanssiopiston Baletin extraluokat 2 & 3 – Aurora Aerts, Ester Eerola, Aino Hamina, Miranda Hoviniemi, Iisa Immonen, Cecilie Junkkari, Aada Kankaanpää, Kirika Karppinen, Vilma Kejonen, Saana Kiiskinen, Helinä Kokko, Helmiina Kokko, Iris Kuokka, Camilla Kämpe, Enna Lehtinen, Varpu Nuortimo ja Taika Symons

Variaatio Vestalka baletista Paquita
Musiikki: Mikhail Ivanov
Koreografia: Marius Petipa
Harjoittajat: Marianna Rumjantseva, Anandah Kononen
Tanssija: Hilda Andersson, Helsingin tanssiopisto

222 Wrong movements (katkelma)
Musiikki: Samuli Kivelä
Ohjaus: Pavel Semchenko
Koreografia: tanssijat
Tanssijat: 50+ tanssikollektiivi – Pirkko Ahjo, Marja Korhola, Ilkka Lampi, Kiki Molander, Anna Palmio ja Tiina Salmi

Väliaika

Tango de la vía lactea – Linnunradan tango
Musiikki: Silvia Pérez Cruz
Säestäjä: Mikko Helenius (flyygeli)
Koreografia: Katja Lundén ja Janne Marja-aho
Tanssi ja laulu: Janne Marja-aho
Tanssi: Katja Lundén

Silencio
Musiikki: Vladimir Martynov
Koreografia: Anne-Marie Ludwig
Harjoittajat: Marianna Rumjantseva, Anandah Kononen
Tanssijat: Helsingin tanssiopiston ylin erikoiskoulutusluokka – Hilda Andersson, Siina Carpelan, Saima Gavalas, Cecilia Marcshan, Emma Niemelä, Iiris Nissinen ja Ursula Weckman

Variaatio baletista Grand Pas Classique
Musiikki: Daniel Francois Espirit Auber
Koreografia: Victor Gsovsky
Harjoittaja: Francesca Siega
Tanssija: Beatrice Friselle

Hypedance musikaalista HYPE
Musiikki: P. J. Widestrand
Koreografia: Marco Bjurström
Tanssijat: Skene musiikkiteatterikoulun HYPE-musikaalin ensemble

Haltiattaret baletista Prinsessa Ruusunen
Musiikki: Pjotr Tchaikovski
Koreografia: Balettioppilaitoksen opettajat Marius Petipan mukaan
Harjoittajat: Suomen kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksen opettajat
Tanssijat: Aida Ahokanto, Pinja Elonen ja Hertta Hannuksela, Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitos

Soolo teoksesta Not all games are allowed in my fantasy
Musiikki: Juho Suominen
Koreografia ja harjoittaja: Katerina Torp
Tanssija: Katariina Luukas

Variaatio baletista Raymonda
Musiikki: Alexander Glazunov
Koreografia: Marius Petipa
Tanssija: Edita Raušerová, Suomen kansallisbaletti

Stipendien jako

Pas de deux baletista Romeo ja Julia
Musiikki: Sergei Prokofjev
Koreografia: Elsa Sylvestersson
Harjoittaja: Ulrika Hallberg
Tanssijat: Anni Martinsén ja Aapo Kokkonen, Suomen kansallisbaletti

Pro Dance -gaala 2025 tanssitaan 9.2.2025 klo 17 Aleksanterin teatterissa

Vuoden 2025 Pro Dance -gaala tanssitaan Aleksanterin teatterissa sunnuntaina 9.2.2025 klo 17. Vuosittaisen gaalan teemana on tällä kertaa ”Tanssin monet kasvot” ja ohjelmisto on monipuolinen leikkaus suomalaiseen tanssiin. Kotimaisten tanssijoiden lisäksi gaalan vieraaksi saadaan myös Veronan balettikilpailun nuori voittaja Beatrice Friselle.

Gaalan esiintyjinä nähdään muun muassa tanssijoita Suomen kansallisbaletista, Katja Lundén Companysta, Ballet Finlandista, Kielo Dance Companystä, 50+ kollektiivista sekä nuoria lahjakkuuksia Balettioppilaitoksesta, Helsingin tanssiopistosta, Espoon tanssiopistosta, Vantaan tanssiopistosta sekä StepUp Schoolista. Gaalassa nähdään myös pyörätuolitanssija Birgitta Starast, joka on myös Suomen paratanssin edustusjoukkueen kilpailija. Gaalan ohjelmistossa on luvassa niin klassisen baletin klassikoita kuin harvinaisempia koreografioita nykytanssia unohtamatta.

Gaalan juontavat Tiina Myllymäki ja Marco Bjurström.

Gaalassa jaetaan tuttuun tapaan myös vuosittaiset stipendit ja elämäntyöpalkinnot tanssin ammattilaisille ja nuorille lahjakkuuksille. Koko tilaisuuden tuotto käytetään suomalaisen tanssin tukemiseen. Lämpimästi tervetuloa.

Tämän vuosittaisen varainhankintagaalan järjestää Pro Dance ry

Lisätietoja antaa yhdistyksen puheenjohtaja Maija Nikkonen-Hilli, maijanikkonenhilli@gmail.com, p. 044 0883997

Liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä ja Aleksanterin teatterin lipunmyynnissä

Mikko Nissinen -stipendit 2025

Mikko Nissinen Scholarship – Mikko Nissinen -stipendi

Pro Dance julistaa haettavaksi kaksi Boston Ballet’n taiteellisen johtajan Mikko Nissisen nimikkostipendiä Boston Ballet Schoolin kesäkurssille Bostoniin kesällä 2025. Stipendit ovat tarkoitettu 14–18-vuotiaille tanssin opiskelijoille.

Stipendi kattaa kurssin opetusmaksut. Matka- ja asumiskustannuksiin on mahdollista saada tukea Pro Dancelta hakemuksen perusteella.

Hakijoita pyydetään toimittamaan vapaamuotoinen hakemus sisältäen seuraavat tiedot ja liitteet:

-Perustiedot (nimi, syntymävuosi, yhteystiedot sekä kansalaisuus)

-Listaus tähänastisista tanssiopinnoista ja opettajista mukaan lukien kesäkurssit

-Video klassisesta variaatiosta, joka on kuvattu yhtenä ottona. Kuvausetäisyyden ja valaistuksen tulee olla sellainen, että tanssija on tunnistettavissa. Video lähetetään hakemuksen mukana Youtube- tai Vimeo-linkkinä.

-Kokovartalokuva tanssiasussa klassisen baletin asennossa, josta ilmenee raajojen ja nilkkojen linjaukset

-Vapaamuotoinen hakemusteksti

Hakemukset lähetetään 31.12.2024 mennessä sähköpostitse osoitteeseen prodanceyhdistys@gmail.com

Osa hakijoista kutsutaan hakemuksen perusteella Audition- ja haastattelutilaisuuteen, joka järjestetään sunnuntaina 12.1.2025 Helsingissä. Video- ja paperikarsinnan perusteella koetanssiin kutsuttaville henkilöille ilmoitetaan henkilökohtaisesti koetanssin tarkempi aika ja paikka sekä valmistautumisohjeet 2.1.2025 mennessä.

Mahdollisia lisätietoja voi tiedustella sähköpostitse prodanceyhdistys@gmail.com tai puhelimitse 044 0883997/puheenjohtaja Maija Nikkonen-Hilli (klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin). Päätöksen stipendien saajista tekee Pro Dance -yhdistyksen hallituksen nimittämä raati yhdessä Boston Ballet’n taiteellisen johtajan Mikko Nissisen kanssa. Valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Koetanssin perusteella valituille stipendiaateille ilmoitetaan 13.1.2025 mennessä henkilökohtaisesti.

Lisäinfoa kurssista: https://www.bostonballet.org/Home/Education/Program/Summer-Programs/Summer-Dance-Program-Boston

Helsingissä 13.11.2024

Pro Dancen hallitus

Pro Dancen perinteiset pikkujoulut 1.12.2024

Pro Dancen perinteisiä pikkujouluja vietetään tällä kertaa Pähkinänsärkijä-teeman merkeissä

Pro Dancen perinteiset pikkujoulut järjestetään jälleen Teatterimuseossa sunnuntaina 1.12.2024 klo 15 alkaen. Pikkujoulujen teemana on monelle rakas jouluinen klassikko, Pähkinänsärkijä. Luvassa on tietoa teoksen historiasta, sen eri versioista, tanssin ammattilaisten ajatuksia teoksesta sekä otteita itse teoksesta. Asiantuntijoina kuullaan muun muassa musiikkipedagogi ja säveltäjä Ilkka von Boehmia, joka avaa meille Pähkinänsärkijä-teoksen ikonisen musiikin säveltäneen Pjotr Tshaikovskin näkökulmaa.

Illalliskortin hinta on 35 € sisältäen buffetpöydän antimet, lasillisen kuohuvaa sekä ohjelman ja sisäänpääsyn museoon. Tilaisuudessa on mahdollista tutustua myös tanssitaiteilija ja koreografi Elsa Sylvesterssonin elämäntyötä koskevaan näyttelyyn, jonka syntymästä tuli kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta.

Ilmoittaudu pikkujouluihin maksamalla illalliskortin hinta 16.11. mennessä Pro Dancen stipenditilille sekä ilmoittautumalla sähköpostitse osoitteella prodanceyhdistys@gmail.com 

HUOM! Pro Dancen tilinumero on muuttunut. Uusi tilinumero on FI57 4108 0013 1091 97

Pro Dancen tilinumero on muuttunut

Vuoden 2024 jäsenmaksu on 30 €. Pyydämme suorittamaan jäsenmaksun stipenditilillemme FI57 4108 0013 1091 97 (HUOM. uusi tilinumero!) (Kirjoita viestiosaan jäsenen nimi, jos muu kuin laskun maksaja).

Pro Dancen vieraana Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres

Keskiviikkona 21.8. Pro Dance sai taiteilijavieraakseen Suomen kansallisbaletin taiteellisen johtajan Javier Torresin, joka kertoi, miten hän loi ensimmäisen koko illan klassisen balettinsa, Prinsessa Ruususen, koreografian lähes 20 vuotta sitten. Teos on täynnä symboliikkaa ja yksityiskohtia, joita konkareimmat katsojatkaan eivät ole ehkä huomanneet.

Torres kertoi Ruususen olleen aina yksi hänen klassisista lempiteoksistaan niin tarinansa kuin Tchaikovskin upean musiikin ansiosta. Torres on säilyttänyt versiossaan olennaiset osat Marius Petipan alkuperäiskoreografiasta, mutta tuonut mukaan myös omia lisämausteitaan kuten ripauksen huumoria.

Tämä suosittu teos on ohjelmistossa jälleen elo-syyskuussa. Uusintaensi-ilta on perjantaina 23.8.2024.

Pro Dancen stipendit vuonna 2024

Pro Dance -stipendiaatit 2024. Kuvasta puuttuvat Akim Bakhtaoui sekä Tuula Källström-Nikkonen.

Tänään Aleksanterin teatterissa järjestetyssä Pro Dance -gaalassa jaettiin jälleen vuosittaiset Pro Dance-stipendit sekä elämäntyöpalkinnot. Elämäntyöstään palkittiin kaksi Suomen kansallisbaletissa merkittävän uran tehnyttä suomalaista tanssitaiteilijaa, Eero Huttunen ja Tuula Källström-Nikkonen.

Tanssitaiteilija Eero Huttunen sai balettikoulutuksensa Kuopiossa ja liittyi Suomen kansallisbalettiin vuonna 1966. Hän tanssi yli 20-vuotisen uransa aikana lukuisia solistisia ja demisolistisia tehtäviä, kuten Coppelian Franzin, Don Quijoten Sancho Panzon, Petrushkan, Lintu Sinisen, Seitsemän veljeksen Laurin sekä Romeon ja Julian Mercution. Hän vieraili Göterborgin baletissa vuosina 1968–1969 ja jäi eläkkeelle Suomen kansallisbaletista vuonna 1990.

Tanssitaiteilija ja koreografi Tuula Källström-Nikkonen on Suomen kansallisoopperan balettikoulun kasvatteja. Hän aloitti ammattilaisuransa Suomen kansallisbaletissa 16-vuotiaana ja hänet tunnettiin uransa aikana erityisesti voimakkaan naisellisista rooleistaan. Hän näytti taitonsa myös koreografina mm. teoksilla Kadonneen miehen päiväkirja, Me kaksi, Uni ja Ruma ankanpoikanen. Myöhemmin Källström-Nikkonen siirtyi Suomen kansallisbaletin repetiittoriksi ja hän toimi pitkäaikaisena assistenttina Heikki Värtsille ja Elsa Sylvesterssonille, jotka olivat aikansa tuotteliaimpia suomalaisia koreografeja. Sylvesterssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. 

Pro Dance -stipendillä palkittiin myös historiallisten tanssien asiantuntija, opettaja ja tanssitaiteilija Maria Hostikka sekä pitkän linjan toimittaja, ohjaaja ja kirjailija, Liisa Vihmanen. Stipendejä saivat lisäksi Suomen kansallisbaletin pitkäaikainen tanssija Sara Saviola, Helsingin kansainvälisten balettikilpailujen voittaja Yuka Masumoto, balettitanssijat Nao Harada ja David Rathbun, katutanssija Akim Bakhtaoui, tanssiopiskelija Minja Vilpponen sekä flamencotanssija Marja Rautakorpi.

Boston Balletin taiteellisen johtajan Mikko Nissisen stipendit jaettiin nyt kolmatta kertaa suomalaisille nuorille tanssijoille. Ne myönnettiin vuonna 2024 Suomen kansallisoopperan ja -baletin oppilaitoksen Penelope Hokkaselle ja Toivo Särelälle.

Vuonna 2023 menehtyneen Maj-Lis Rajalan muistoksi jaettiin kaksi hänen nimeään kantavaa stipendiä nuorille tanssijoille. Maj-Lis Rajalan muistostipendit saivat Suomen kansallisoopperan ja -baletin oppilaitoksen Alice Pastel sekä Helsingin tanssiopiston Noora Mattila.

Tanssitaiteilija Marianna Rumjantsevan lahjoittamat stipendit jaettiin Helsingin tanssiopiston Olivia Hutulle sekä Iiris Nissiselle. Edesmenneen kuvataiteilija Olli Vasan muistostipendin Suomen kansallisbaletin tanssija ja koreografi Emrecan Tanış.